Olen pienestä pitäen ollut koiraihminen, enkä muuksi muutu. Ensimmäisen oman koiran hankin ollessani 18-vuotias, sitä ennen ulkoilutin ja hoidin naapureiden koiria. Tutustuin moneen rotuun.

Ensimmäinen oma koirani oli cockerspanieli Netta (Zeiban's Im Bobygirl). En varmasti tiedä miksi juuri cockerspanieli miellytti minua, kai ne korvat ja surusilmät, iloinen touhukas luonne.  Netta oli kyllä oikea cockeri, se oli koko ajan jossain touhuamassa ja ei uskonut yhtään mitään.  Se oli todellinen persoonallisuus ja erittäin älykäs.  Mitään näyttelytähteä hänestä ei koskaan tullut, olinhan halunnut vain perhekoiran. Jostain kumman syystä innostuin näyttelyistä. Muutamassa me sitten kävimmekin, mutta mitään erikoista ei saatu. Halusin kumminkin teettää hänellä pentuja, koska hän oli erittäin terve. Niinpä aloitin kasvatustyöni hänellä.  Netta pyöräytti kahdeksan mustaa cockeri-pentua, joiden isänä oli Spinneyhill Sadler. Pennut myytiin lemmikeiksi, mutta päätin kuitenkin käyttää näyttelyissä yhtä urosta, "Ramboa" (Midian's Magic Black).  Siitä tulikin ikimuistoinen päivä, kun Rambo voitti heti rotunsa parhaan ja oli ryhmässä kolmas. Rambo menestyi hyvin myös monissa näyttelyissään. No arvaattehan, siitä se näyttely- ja kasvatus-innostus sitten lähti. 

 Määrätietoisemman cockerspanieli-kasvatuksen aloitin vasta toisella nartullani Maijalla (Priceless Je't Aime). Hänellä oli kaikki ne ominaisuudet, mitä pidin cockereille tärkeänä: helppo perhekoira ihanalla luonteella.  Maija menestyi kivasti myös näyttelyissä, mikä ei kylläkään ole pääasia jalostuskoiria valitessa. Maija osoittautui erittäin hyväksi periyttäjäksi. Se antoi minulle erinomaisen pohjan, mistä on ollut helppo jatkaa hyväluonteisten, terveiden ja kauniiden cockerspanielien kasvatusta.

 Vuosien varrella aloin haaveilla toisesta rodusta, joka olisi turkiltaan helpompi kuin cockeri, jota täytyy trimmata. Halusin täysin cockerin vastakohdan, pystykorvaisen rodun. Suunnittelin asiaa ja ihailin kirjoista akitoja. No, aikaa kului... Eräänä päivänä olin match show:ssa Alajärvellä, siellä näin ensimmäisen kerran jenkkityypin akitan, Eila Hautalan omistaman Tarumäen Okisan Akin (akita siihen aikaan, nykyinen amerikanakita). Minulle tuli heti ahaa-elämys, se oli rakkautta ensi silmäyksellä tähän rotuun. Vannoutuneena cockerikasvattajana yksikään muu rotu ei ollut vielä minua pysäyttänyt niin kuin jenkki-akita. Uskomatonta oli, miten niin vahvarakenteinen rotu voi liikkua niin kauniisti ja se pään muoto pienine silmineen ja korvineen teki minuun todella suuren vaikutuksen.  Vuonna 1997 vierailin akita-päivillä katselemassa rotua ja puhelemassa koirien omistajien kanssa. Siellä kuulin, että kennel Basnauzissa olisi jenkkityypin akitan narttupentu myynnissä. Eipä siinä paljon enää mietitty, kun menin pentua katsomaan ja ihastuin siihen silmittömästi. Pian minulla oli ikioma jenkkiakita Kami (Basnauz Komiko).

Tämä uskomattoman hieno rotu vei minut mennessään ja aloin suunnitella myös tämän rodun kasvattamista. Kasvatushistoriani tässä rodussa on lyhyt, mutta suunnitelmia on sitäkin enemmän. Tulevaisuus näyttää, mitä tuleman pitää!
 
 

Cockerien kasvatus lopetettu 2008, kuvassa edesmenneitä cockereitani.