Olen
pienestä pitäen ollut koiraihminen, enkä muuksi muutu. Ensimmäisen
oman koiran hankin ollessani 18-vuotias, sitä ennen ulkoilutin ja
hoidin naapureiden koiria. Tutustuin moneen rotuun.
Ensimmäinen oma koirani oli cockerspanieli Netta (Zeiban's Im
Bobygirl). En varmasti tiedä miksi juuri cockerspanieli miellytti
minua, kai ne korvat ja surusilmät, iloinen touhukas luonne.
Netta oli kyllä oikea cockeri, se oli
koko ajan jossain
touhuamassa ja ei uskonut yhtään mitään. Se oli todellinen
persoonallisuus ja erittäin älykäs. Mitään näyttelytähteä
hänestä ei koskaan tullut, olinhan halunnut vain perhekoiran.
Jostain kumman syystä innostuin näyttelyistä. Muutamassa me
sitten kävimmekin, mutta mitään erikoista ei saatu. Halusin
kumminkin teettää hänellä pentuja, koska hän oli erittäin
terve. Niinpä aloitin kasvatustyöni hänellä. Netta pyöräytti
kahdeksan mustaa cockeri-pentua, joiden isänä oli Spinneyhill
Sadler. Pennut
myytiin lemmikeiksi, mutta päätin kuitenkin käyttää
näyttelyissä yhtä urosta, "Ramboa" (Midian's Magic
Black). Siitä tulikin ikimuistoinen päivä, kun Rambo voitti
heti rotunsa parhaan ja oli ryhmässä kolmas. Rambo menestyi
hyvin myös monissa näyttelyissään. No arvaattehan, siitä se näyttely-
ja kasvatus-innostus sitten lähti.
Määrätietoisemman cockerspanieli-kasvatuksen aloitin vasta
toisella nartullani Maijalla (Priceless Je't Aime). Hänellä oli
kaikki ne ominaisuudet, mitä pidin
cockereille tärkeänä:
helppo perhekoira ihanalla luonteella. Maija menestyi kivasti myös
näyttelyissä, mikä ei kylläkään ole pääasia jalostuskoiria
valitessa. Maija osoittautui erittäin hyväksi periyttäjäksi. Se
antoi minulle erinomaisen pohjan, mistä on ollut helppo jatkaa
hyväluonteisten, terveiden ja kauniiden cockerspanielien
kasvatusta.
Vuosien varrella aloin haaveilla toisesta rodusta, joka olisi
turkiltaan helpompi kuin cockeri,
jota täytyy trimmata. Halusin täysin
cockerin vastakohdan, pystykorvaisen rodun. Suunnittelin asiaa ja
ihailin kirjoista akitoja. No, aikaa kului... Eräänä päivänä
olin match show:ssa Alajärvellä, siellä näin ensimmäisen
kerran jenkkityypin akitan, Eila Hautalan omistaman Tarumäen
Okisan Akin (akita siihen aikaan, nykyinen amerikanakita). Minulle
tuli heti ahaa-elämys, se oli rakkautta ensi silmäyksellä tähän
rotuun. Vannoutuneena cockerikasvattajana yksikään muu
rotu ei
ollut vielä minua pysäyttänyt niin kuin jenkki-akita.
Uskomatonta oli, miten niin vahvarakenteinen rotu voi liikkua niin
kauniisti ja se pään muoto pienine silmineen ja korvineen teki
minuun todella suuren vaikutuksen. Vuonna 1997 vierailin
akita-päivillä katselemassa rotua ja puhelemassa koirien
omistajien kanssa. Siellä kuulin, että kennel Basnauzissa olisi
jenkkityypin akitan narttupentu myynnissä. Eipä siinä paljon enää
mietitty, kun menin pentua katsomaan ja ihastuin siihen silmittömästi.
Pian minulla oli ikioma jenkkiakita Kami (Basnauz Komiko).
Tämä uskomattoman hieno rotu vei minut mennessään ja aloin
suunnitella myös tämän rodun kasvattamista. Kasvatushistoriani
tässä rodussa on lyhyt, mutta suunnitelmia on sitäkin enemmän.
Tulevaisuus näyttää, mitä tuleman pitää!
|

Cockerien
kasvatus lopetettu 2008, kuvassa edesmenneitä cockereitani. |