11.12-12.12.2010 Helsingin Voittaja-10 ja Voittaja-10 näyttelyt
Lauantai
Amerikanakita tuomari Marianne Holm
Amerikanakita-urokset:
Midian's Xtra Cool JUN EH
Amerikanakita-urokset:
Readbear's Allways In My Heart To Midian's VAL ERI/3
Amerikankettukoira tuomari Matti Rysä
Amerikankettukoira-urokset:
Midian's Allan Kiarry JUN H
Amerikankettukoira-nartut:
Kiarrys Jeeze Louise VAL EH
Lauantaina ei sen kummempia menestyksiä tullut, ja se olikin kyllä etukäteen tiedossa. Siitä syystä
oltiin mukana vain pienellä porukalla kehissä - kannatuksen vuoksi.
Tunnelmaa latisti eniten se, että Äijä jätettiin kehistä pois oudon karvanlähdön takia.
Amerikanakitoissa Alice oli luokassaan kolmas erinomaisella ja junnu-ikäinen kasvatti Ando sai erittäin hyvän.
Kettukoirissa arvelinkin tuomarin olevan ihan pihalla rodusta, ja niin olikin. Suurin syy
erittäin hyvään Weezerillä ja hyvään Allanilla oli kaareva selkälinja. Valitettavasti sen nimenomaan pitää
olla sellainen.. Allan on vielä myös hyvin pentumainen.
Tanskan sisko Abby ei valitettavasti päässyt tulemaan kumpanakaan päivänä.
Kiitos kaikille avusta näyttelypaikalla. Ei ollut häävi olla yksin koiralauman kanssa reissussa.
Onnittelut kaikille Helsinki voittaja -tittelin saaneille!
Kiitos tuomareille.
Sunnuntai
Amerikanakita tuomari Ron Menaker,Usa
Amerikanakita-urokset:
Midian's Xra Cool JUN ERI
Amerikanakita-nartut:
Midian's Xemplary JUN EH/4
Midian's Talk About Love NUO ERI/1
Midian's Piece Of Heaven AVO EH
Readbear's Allways In My Heart To Midian's VAL EH
Amerikankettukoira tuomari Sakari Poti
Amerikankettukoira-urokset:
Midian's Allan Kiarry JUN EH/1
Kiarry's What About Bob VAL ERI/1 PU1 CACIB V-10 ROP!!
Amerikankettukoira-nartut:
Kiarry's Jeeze Louise VAL ERI/1 PN1 CACIB V-10 VSP!
Sunnuntain Voittaja näyttelyissä olikin jo enempi kasvatteja amerikanakitoissa..
Ja muutenkin tuntui siltä, että koko alue oli täydempi. Moni varmaan panosti tähän
näyttelyyn enemmän.
Kehästä ei tullut sen kummempia menestyksiä nuorille kasvateille, mutta arvostelut
oli lupaavia.. Erinomaista ja erittäin hyvää. Alice oli väärän värinen. Valitettavasti emme pysty brindlejä koiria värjätä
tummemmaksi, kuten rodun kotimaan tuomari on varmaan maassaan nähnyt, lähes mustia
brindlejä.. Toinen asia oli kyllä harmillista; kaksi valkoista koiraa sai hylätyn vaaleasta nenästä,
mikä on sallittu rodussamme, mutta tuomari oli ihmetellyt miksei neniä ole käsitelty
mustaksi ennen kehää.. No me ei olla Amerikassa, eikä me voida värjättyjä koiria
näyttelyttää.. Maassa maan tavalla. Mielestäni tätä asiaa olisi pitänyt informoida jo etukäteen..
Näkeehän sen kaikki miten ulkomaan koirien turkit on laitettu, ja ei ne ole naturel, niinkuin pitäisi
ehkä sääntöjen mukaan.
Enkä tarkoita pelkästään Amerikanakitoita, vaan yleisesti.
Eikä kukaan välitä.. Ja testattujen joukossa oli tänä vuonnakin
vain suomalaisia koiria, ainakin ne keitä tiedän olleen siellä.. Ja testi oli lähinnä doping, ei sellainen
missä olisi tutkittu mitä aineita turkissa mahdollisesti on..
Säännöt pitäis olla kaikille samat, se onkin eri asia kuka niitä noudattaa.. Eipä
monikaan, ennenkuin napsahtaa.
Amerikankettukoirissa päivämme oli loistava, Allan sai tokikin vaan erittäin hyvän, enkä muuta
uskaltanut edes odottaa.. Pentumainen ja kehätottumusta täytyy saada lisää, poika olikin
ensimmäistä kertaa kehissä täällä Hesan voittajissa.
Konkarit Bob ja Weezer olivat rotunsa paras ja vastakkaisen sukupuolen paras, voittaja 2010 tittelit tulivat
molemmille ja cacibit tietenkin. Olen todella kiitollinen näistä voittaja-10 titteleistä, koirat saivat sen mitä heille kuuluukin.
Kiitos tuomareille.
Onnittelut kaikille Voittaja titteleiden saaneille, tänä vuonnakin Amerikanakitoissa ne meni Norjaan ja Tanskaan.
Äijän ja Geishan kasvattajille Heidille ja Andersille speciaalit, hienot voitot ja Geishan sisko oli niin kaunis ja lupaava, tykkäsin yli kaiken..
Saapa nähdä mitä saadaan täällä Geishan kanssa aikaan :) Ja oli todellakin oma mokani kun luulin, että Geisha ei olisi junnuihin päässyt
kun luulin, että 9 kk pitää olla perjantaina täytettynä, jos mielii junior luokkaan Voittajissa.. Mutta enpä hokannut, että kaksi eri näyttelyä ja
todellakin olisi riittänyt, että lauantaina täytti 9 kk.. Ei voi mitään tällä kertaa.. Tuleehan noita.
Sisko sai upeasti tittelit 9 kk-iässä, mahtavaa!
Kiitos kaikille ystäville, kasvattien omistajille, apureille ym. mukavasta, mutta raskaasta Voittaja-viikonlopusta Hesassa!
Kasvattini Tango lähti Hesasta Blankalle, kaikkea hyvää ja menestystä sinne.
Tämä olikin sitten viimeinen näyttely tälle vuodelle, mahtava fiilis :)
Ensi vuonna uudet tuulet.
HUOMIO!
Etsin kotisivuilleni luotettavaa päivittäjää loppuvuodesta alkaen, tarjoa! Joitakin pieniä
muutoksia voisi suunnitella, mutta lähinnä päivitettävää tulee olemaan uutis- ja
pentuesivulla kuvien kera, ja muutama kuvagalleria olisi kiva saada ensi vuonna aikaiseksi.
Lämmin kiitos Johanna Huoviselle kotisivujeni toteuttamisesta ja monen vuoden
päivityksistä.
14.11.2010
Kansainvälinen näyttely, Jyväskylä
Tuomari
Monigue van Brempt, Belgia
Amerikanakita-urokset:
Senseo Black Wizard VAL ERI/1, PU2, VACA
Amerikanakita-nartut:
Readbear's Allways in My Heart To Midian's VAL ERI/1, PN2, VACA
Kiitokset ystäville hauskasta näyttelypäivästä. Hannalle suuret kiitokset hauskasta näyttely- ja matkaseurasta jälleen
kerran :) Nauru pidentää ikää. Suskille eri rotuun terkut "värisilmää" seuraavalla
kertaa ;) Tiedät kyllä. Helsingin voittajissa nähdään! Kiitos tuomarille.
A-pentue
Hyvää jatkoa kaikille uusille tanssi A-pentueen omistajille!! Laittakaa kuvia ja terveisiä! Pentuetiedot kuvineen ja omistajatietoineen löytyy kasvatteja-sivulta. Alla muutama kuva ennen luovutusikää.

6.-7.11.2010 Tarto, Viro
tuom. Primoz Peer, Slovenia (lauantai)
tuom. Adrian Landarte, Uruguay (sunnuntai)
Lauantai
Amerikanakita-urokset:
Midian's Urban Legend NUO ERI/1, PU3, SERT
Amerikanakita-nartut:
Midian's Xemplary JUN ERI/1, JUN-SERT, ROP-JUN, PN2
Sunnuntai
Amerikanakita-urokset:
Midian's Urban Legend NUO ERI/1, PU3, SERT
Amerikanakita-nartut:
Midian's Xemplary JUN ERI/2, PN3

Midian's Xemplary
Mahtavat onnittelut Katalle ja Emmalle ja Sandralle ja Hanille Viron menestyksestä! Laita kuvia Hanista Sandra! Kiitos tuomareille.
31.10.2010 Kansainvälinen näyttely, Lahti
tuom. Magdaleena Kozlowska, Puola
Amerikanakita-urokset:
Senseo Black Wizard VAL ERI/1, PU1, CACIB, ROP, RYP-1!!!
Midian's Piece Of Art VAL ERI/2
Amerikanakita-nartut:
Readbear's Always In My Heart To Midian's VAL ERI/1, PN1, CACIB, VSP
Midian's Queen Of Spades AVO EH/1

RYP-1

VSP
Äijä on ROCK!! Komea ryhmävoitto kovassa seurassa.. Best In Show -kehästä ei tällä kertaa saatu sijoitusta, mutta päivä olikin jo enemmän kuin loistava. Kiitos isolle yleisölle, joka kävi Äijää kehumassa ja tsemppasivat sitä voittoon! Alice aurinkoinen menestyi hienosti, voitti nartut, cacibin kera. Onnittelut malamuutti-ystävälleni Suskille ja Tysonille ryhmän toisesta sijasta, Tyson on upeassa kunnossa, luulin sen voittavan suvereenisti. Hannalla kiitokset mukavasta päivästä, ajoavusta yms.. Ja oli kiva tavata Sini & perhe, sekä muut ystävät. Erikalle myös terkut ja kiitokset. Kiitokset tuomareille, ryhmän valitsi Tuula Pratt.
23.10.2010 Kansainvälinen näyttely, Seinäjoki
tuom. Anette Bystrup, Tanska
Amerikanakita-urokset:
Senseo Black Wizard VAL ERI/1, PU1, CACIB, ROP!
Midian's Intense Dragon VAL ERI/2, PU2, VACA
Midian's Piece Of Art VAL ERI/3
Midian's Xtra Cool JUN H
Amerikanakita-nartut:
Readbear's Always In My Heart To Midian's VAL ERI/2, PN2, VACA
Midian's Xemplary JUN ERI/1
Midian's Simply The Best AVO ERI/2
Midian's Piece Of Heaven AVO EH/3
Amerikanakita-kasvattajaluokka:
Kennel Midian's KAS1, KP, ROP-kasvattaja

ROP
ROP-kasvattaja
Kiitos kaikille mukavasta viikonlopusta täällä Seinäjoella, viikonloppu hujahti ohi nopeasti hyvässä seurassa, kiitokset Helille, Minnalle ja Katalle ;) Kiitos tuomarille.
Tervetuloa Suomeen uusi tyttömme
Geri!
Geri (Readbear's Givanshi To Midian's) saapui Suomeen Venäjältä ystäväperheeltämme Svetlana ja Roma Golotolta, kennel Readbear's. Lämmin kiitos tästä upeasta, vahvasta tytöstä! Geri asuu sijoituskodissa pohjoisessa Marjo Suménin perheessä kasvattieni Andon ja Stellan kaverina.
19.9.2010 Ballerup, Tanska
tuom. Horst
Kliebenstein, Saksa
Amerikankettukoira-narttupennut:
Midian's Abril Kiarry ROP-pentu, Best In Show-3 pentu!!



Mahtavat onnittelut Kristinalle, Heidille ja Abbylle Tanskaan
hienosti alkaneesta näyttelyiden ensiesiintymisestä, tästä on hyvä jatkaa.
Kuvista kiitokset Kristinalle. Kiitos tuomareille.
19.9.2010 Hyvinkää
tuom. Tanja Ahlman-Stocmari
Amerikanakita-urokset:
Midian's Quiet Black Bear AVO EH
Tsemppiä, ensi kerralla paremmin Heidi ja Mökö.
18.9.2010 Pentunäyttely, Turku
tuom. Kirsi Laamanen
Amerikanakita-narttupennut:
Midian's Xemplary PEK1, KP, ROP, RYP-1, BIS 2!!!

Mahtavat onnittelut Katalle ja Emmalle huippu-menestyksestä. Todella hieno saavutus Kata, vielä sellaisessa sateessa. Pentunäyttelyissä oli yli 330 eri rotuista pentua. Maarit Haavistolle kiitokset kuvista. Kiitos tuomareille.
18.9.2010 Pentunäyttely, Orivesi
tuom. Anneli Sutela (amerikanakita)
tuom. Arja Koskelo (amerikankettukoira)
Amerikanakita-narttupennut:
Senseo Good Girl Gone Bad PEK1, KP, ROP, RYP-4!
Amerikankettukoira-urospennut:
Midian's Alvaro Kiarry PEK1, KP, VSP
Amerikankettukoira-narttupennut:
Midian's Aurora Kiarry PEK1,KP, ROP, RYP-2!

RYP-4

RYP-4

RYP-2

VSP
Kiitokset Hannalle mukavasta päivästä. Kiitos Auroran esityksestä ja kaikesta avusta näiden höpsöjen kanssa ;) Meillä oli tosi hieno päivä sade kuuroista huolimatta. Onneksi välillä oli aurinkoistakin.. Tuomarit käsitteli pentuja rauhallisesti ja kaikki sujui hyvin, vaikka ketut oli vasta ensimmäistä kertaa kehässä ja Geisha toista kertaa. Kaikki menestyivät kivasti ja saivat hyvät arvostelut. Amerikankettukoirat pyörähtivät pari-kisassakin, mutta eivät sijoittuneet. Varmaan ensimmäinen Amerikankettukoira-pari, jota koskaan on esitetty pari-kisassa. Siellä sijoille pääsivät tuomarille tutut rodut. Kiitos tuomareille.
Kuvia on paljon :) Alvaro-uros etsii näyttelyistä kiinnostunutta perhettä. Mahtava, rauhallinen, avoin luonne ja upea ulkomuoto.
12.9.2010 Porvoo
tuom. Kersten Scheel, Tanska
Amerikanakita-narttupennut:
Midian's Xemplary PEK1, KP, ROP-pentu
Hienoa Kata ja Emma! Kiitokset Katalle kaikesta työstä Emman kanssa, tsemppiä seuraavaan näyttelyyn.
UUSI
SUOMEN MUOTOVALIO
FI MVA YESTERDAY OF RIVERSIDE

Manu-herra on meidän "maskotti", hauska sellainen! Täytyy sanoa, että hänen kanssaan ei ole koskaan tylsää vaan Manu keksii aina kaikenlaista saadakseen huomiota. Tyypillisiä ovat selinmakuu jalat ylöspäin vispaten ja röhkiminen. Manu ei jätä ketään kylmäksi vaan hurmaa kaikki. Lapsille Manu on ykköskoira, eikä nauramatta sen touhuja voi edes katsoa. Bassetit on oikeita sydämenvaltaajia, mutta tällä hetkellä meidän huumori riittää vaan tähän yhteen ;)
Muotovalio-titteli tuli suhteellisen vähillä näyttelykäynneillä. Aika näyttää, mitä seuraavaksi keksitään, mutta loppuvuoden Manu-maastomakkara varmaan vaan "kyntää" Lylyn peltoja ja metsiä ;) Paras ikä vasta näyttelyiden kannalta tulossa. Kiitos Teijalle tästä upeasta herrasta.
11.9.2010 Köyliö
tuom. Per-Erik Wallin (amerikanakitat)
tuom. Juha Putkonen (beagle, basset, amerikankettukoira)
Amerikanakita-urokset:
Midian's Piece Of Magic VAL ERI/1
Amerikanakita-nartut:
Midian's In Your Heart VAL ERI/2, PN2
Midian's Talk About Love NUO ERI/1, PN3, SERT
Midian's On Cloud Nine VAL ERI/3, PN4
Amerikanakita-kasvattajaluokka:
Midian's kasvattajaluokka KAS1, KP, ROP-kasvattaja, Best In Show!!
Beagle-nartut:
Midian's Fire Girl NUO ERI/1, PN1, SERT, VSP
Basset Hound-urokset:
Yesterday Of Riverside AVO ERI/1, PU2, SERT = Fi Mva !
Amerikankettukoira-urokset:
Kiarry's What About Bob VAL ERI/1, PU1, ROP

VSP
FI
MVA
ROP
PN3
BIS
Mahtavat onnittelut Merville ja Wiltsulle Tytin ja Wilman henosta menestyksestä sertien kera! Päivän kruunasi Manu (maastomakkaran) muotovalio-titteli ja kasvattajaluokan Best In Show voitto. Kettukoira Bob oli ainoana rotunsa edustajana ROP. Kiitos kaikille ystäville mukavasta päivästä, erityiskiitokset Hannalle kaikesta avusta ja matkaseurasta, hyvä piika! Kiitos tuomareille.
5.9.2010
Helsinki
tuom. Peter L. Jensen, Tanska
Amerikanakita-narttupennut:
Midian's Xemplary PEK1, KP, ROP-pentu
Onnea Katalle ja Emmalle!
Terveisiä
kasvattajalle Sannalta ja Sakiralta (Midian's Vanessa)

Kiitos kuvista Sanna. Täytyy tulla sijoitustypyä katsomaan, kun ehtii, ja näyttelyitäkin täytyisi alkaa miettiä.
Hutikan Beagle-kennelistä terveisiä
Fin Mva Hutikan Erni

Erni on meidän papan Joen (Moon Jumper's Joe Cocker) ja Hutikan Chelsean
poika. Tänä kesänä tästä upeasta pojasta on tullut Suomen
Muotovalio eli osa ajo-kokeista on mennyt hyvinkin putkeen, hieno suoritus. Ja se taas niistä ns. näyttelylinjoista,
joista ei muka ole mihinkään metsälle.. Tässä jälleen kerran yksi
esimerkki.. On se kummallista, miten kaunis beagle ei muka toimisi metsällä,
jos se siihen pentuna opetetaan ja herätellään rodun vaistot. Omista beagle-kasvateista monikin toimii täysin metsällä,
kunhan saisi vielä omistajat viemään ne kokeisiin.
Onnittelut Ernin omistajille Johanna ja Jani Multamäelle sekä kasvattajalle.
Joe-pappa voi hyvin. Hän viettää oikein leppoisia ja mukavia eläkepäiviä
tätini perheessä Ruhassa.
28.8.2010
Kansainvälinen näyttely, Tervakoski
tuom. Gunnel Holm
Amerikanakita-urokset:
Midian's Piece Of Art VAL ERI/1, PU1, CACIB, VSP
Onnea Päiville ja Maurille Pertin hienosta menestyksestä, jälleen kerran ;)
Kiitos tuomarille.
UUSI
SUOMEN MUOTOVALIO
FI MVA MIDIAN'S IN YOUR HEART "IMPI"

Mahtavat onnittelut Mervi Lehdon perheelle arvon rouvan Impin muotovalio tittelistä!
Impi on kuin viini, paranee vanhetessaan. Hienosti tehty Mervi ja Impi!!
UUSI
SUOMEN MUOTOVALIO
FI MVA MIDIAN'S PIECE OF MAGIC "PENA"


Äijän ja Irinan poika Pena valioitui ja seuraavina haasteina onkin
yrittää muiden maiden valiotitteleitä, mikäli vain ehtii
reissata. Suomesta Penalla on jo tarvittavat Cacibitkin. Aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja saadaanko meidän
pellelle uusia titteleitä. Penan mielestä mukavampaa olisi vain tavata uusia morsiamia. ;)
28.8.2010
Yppäri
tuom. Hannu
Talvi
Amerikanakita-urospennut:
Midian's Xtra Cool PEK1, KP, ROP-pentu
Amerikanakita-urokset
Midian's Piece Of Magic AVO ERI/1, PU1, SERT, VSP, FI MVA
Midian's King Of The North VAL ERI/1, PU3
Amerikanakita-nartut:
Midian's In Your Heart AVO ERI/1, PN1, SERT, ROP, FI MVA
Midian's On Cloud Nine VAL ERI/1, PN2
Midian's Simply The Best AVO H
Amerikanakita-kasvattajaluokka:
Kennel Midian's KAS1, KP, ROP-KASV, Best In Show kasvattajat!!
Beagle-urokset:
K-Run Windkist Rustig Ridge VAL ERI/1, PU1, ROP, RYP-4
Beagle-nartut:
Midian's Fire Girl NUO EH/1

ROP
VSP
ROP-pentu BIS-kasvattaja

RYP-4
Kiitos kaikille hauskasta näyttelypäivästä. Sää ei nyt ollut ihan paras
mahdollinen, mutta muuten päivä oli loistava. Saatiin hienosti uudet "tubla" muotovaliot
amerikanakita-kasvateistani. Mahtavat onnittelut Merville ja Impille uudesta valiotittelistä!
Se pelasti onneksi Mervin päivän, koska kyllä me hieman odoteltiin Wilma-beaglelle myös
vähintään eriä. Andon rotunsa paras pentu -voitosta onnittelut Sumen-Martinmäen
perheelle! Stellan tulos hieman harmittaa, mutta ei voi mitään,
ja ei muuta kun lisää harjoitusta ja uusiin haasteisiin rohkeasti!
Pena-poika taas näytti, miten osaa tehdä temppuja mamman kanssa.
Tanssi kesken esityksen on niin mukavaa että, mutta kaikesta huolimatta Pena oli urosten paras ja sai
myös viimeisen sertin ja muotovalio-arvon. Toiseksi uroksissa
nousi (Black Wizard's kennelin) Inton ja Vapun poika Welho! Onnea Heidi ja
Tapsa, ensi kerralla sitten juhlitaan teidän valiota!! Konsta voitti valioluokan ja oli lopuksi urosten
kolmas, onnea Aini ja Arto. Hieno Mosku, Olavin velipoika, piti tällä kertaa
paras uros nelossijaa.. Onnea Kirsi. Lola-neiti oli paras narttu
kakkonen.. Hävisi tädilleen, jolla oli jo iän tuomaa karismaa ;)
Paavon ja Nikin tyttö Alpweiden-kasvatti oli narttujen kolmas,
sai vara-sertin, onnea Auli.
Kasvattajaluokka sai mairittelevan arvostelun ja oli päivän paras ryhmä
eli Best In Show kasvattajaryhmä! Kiitos kaikille kasvattien omistajille, että teitte tästä
mahdollista ja jäitte isoon kehään. Marjolle speciaalit Lolan handlauksesta! (Amerikanakitoja oli 13)
Rusty-beagle esiintyi mallikkaasti ja oli rotunsa paras kera 4.
sija ryhmässä. (Beagleja oli 12) Ryhmässä oli myös mäyräkoirat
(4/6 ryhmä). Mäykyt pääsivät sijoille 1 ja 2. Upea päivä kerrassaan, kiitokset tuomareille!
27.8.2010 Pamelan ja Goran pennut ovat syntyneet!!
Lisätietoa pentue-sivulla!!
Terveisiä
Yhdysvalloista

Lisa ja Harry Miller / Kiarry's Amerikankettukoira lähettivät terveisiä Jenkeistä
kasvattajaluokan kuvan kera ja kertoivat Bobin pojan olevan tällä hetkellä Jenkeissä menestynein Amerikankettukoira ja numero 1. Kiitos kuvasta ja terveisistä, mahtavat onnittelut kaikista saavutuksista! Teen omalta osaltani täällä parhaani ja toivottavasti se tuottaa tulosta tulevaisuudessa. Kiitos kannustuksesta ja upeista koirista, Bobista ja Weezeristä!
15.8.2010 SSKY:n Amerikanakitojen erikoisnäyttely
(75 amerikanakitaa)
tuom. Patricia Gilliard, Oak Akitas, USA
Hieman esittelyä tuomarista,
- On ollut rodun parissa 20 vuotta
- Tuomaroinut ACA:n erikoisnäyttelyissä v. 2008 TOP20-luokan
- Tuomaroinut osavaltioittain käytäviä rodun erikoisnäyttelyitä kolmessa osavaltiossa.
- Akita Club Of American hallituksessa ja ACA.n hyväksymä "mentori"
- On ollut muutaman vuoden Breeders Education Commitee:ssa
- Omisti ja näyttelytti itse BISS CH Breezewood Imarii Hes The
Man, AOM #4 breed & all breed
Koirieni & kasvattieni tulokset
Urospennut:
Midian's Xtreme PEK2
Midian's X-Factor PEK3
Narttupennut:
Midian's Xpected PEK2
Midian's Xemplary PEK3
Urokset:
Midian's Piece Of Art VAL ERI/1, PU1, ROP, BEST IN SHOW!!! (Paras pää)
Senseo Black Wizard VAL ERI/2, PU2
Midian's Piece Of Magic AVO ERI/1, PU4
Owelan Aspen AVO EH/2
Midian's King Of The North VAL EH
Midian's Quiet Black Bear AVO H
Nartut:
Readbear's Allways In My Heart To Midian's VAL ERI/1, PN1, VSP
Midian's Talk About Love NUO ERI/1, PN2, SERT
Midian's Queen Of Spades AVO EH/1
Midian's On Cloud Nine VAL EH
Midian's Kind Queen VAL EH
Kasvattajaluokka:
Kennel Midian's KAS1, KP, ROP-KASVATTAJA, BEST IN SHOW 3 -KASVATTAJA !!
PARAS PÄÄ Midian's Piece Of Art (voitti pääkisan myös 2009 vuonna)

BIS-1, ROP & VSP

BIS-3 kasvattaja

BIS-1,
ROP
VSP

PU2
PN2
Junior Handler 2. sija

PU4
AVO EH/2 (urokset)
AVO EH/1
(nartut)
VAL EH

PEK2
(urokset)
PEK3
(urokset)
PEK2 ja PEK3 (nartut)
Aivan MAHTAVA päivä, en voi muuta sanoa kuin kiitokset kaikille ystäville/kasvattien omistajille, ketkä teitte tämän vuoden erikoisnäyttelyistä ikimuistoisen. Kiitos kaikille apujoukoille, handlereille ja muille tukijoukoille ylipäätänsä rodun parista vuosien varrelta. Nämä voitot antavat taas paljon voimaa ja uskoa rodun kasvatuksessa.
Hauskaa oli ja tunnelma korkealla.. Kaiken kruunasi Pertin Best In Show voitto, mahtavat onnittelut omistaja/handlereille Päivi Silomäelle ja Mauri Lielahdelle. Nyt tuli sellainen potti Pertille, mikä olisi kuulunut tulla jo ajat sitten!! Pertti voitti tänäkin vuonna Paras pää -kisan suvereenisti, ONNEA!!
Alicen kasvattajille Svetlana ja Roma Golotalle Venäjälle onnittelut upeasta kasvatista, joka tänä vuonna voitti upeasti kovatasoisen paras narttu kisan, ja mikä hienoa, neitihän on brindlen värinen kaunistus, vaikea väri kehissä, mutta voittoja on tullut paljon. Kiitoksia, teen parhaani jatkossakin.
Tytille, Wilhelmiinalle ja Merville huimat onnittelut PN2-sijoituksesta ja sertistä, hienosti hoidettu Wiltsu! Onnittelut myös Junior Handler -kisan hienosta menestyksestä!
Onnittelut myös kanssakilpailijoille, tänä vuonna haettiin varsinkin jenkkityylisiä päitä ja ilmeitä sekä vahvaa amerikkalaistyyppistä, hyvin rakentunutta ja liikkuvaa amerikanakitaa. Arvostelussa käytettiin koko väriskaalaa ja ERIn saaneita oli alle 20 koiraa, taisi olla 7 urosta ja 9 narttua. Voin vain todeta, että 3 urosta ja 2 narttua kun pääsi parhaille sijoille, on huippuhieno menestys. Äijä poikineen ja ROP & VSP koirien emät ovat sisaruksia, että sukuun meni kaikki parhaat sijat. Kasvattajaluokan voitto oli hieno saavutus tänäkin vuonna, tämä on tullut voitettua jo useana vuotena. BIS-kehässä ryhmä oli Best In Show 3!
LÄMMIN KIITOS TUOMAREILLE!!
Erikalle isot kiitokset majoituksen järjestämisestä sekä hienoista kuvista. Hannalle kiitokset matkaseurasta ja kaikesta avusta koko näyttelyn ajan. Yö-vahti Masalle kiitokset, että näytit meille yöpymispaikan keskellä yötä ja hyvän parkin autolle ja koiravaunulle kehän viereen. Naurussa oli pidättelemistä, kun me hypittiin autosta tyynyjen ja peittojen kera ja etsittiin oikea vaunu. Kiitoksia.
Kiitos kaikille onnittelijoille, teitä on niin paljon!
Ohessa saamiani kuvia, kuvaajat Erika Häkkinen, Maarit Haavisto, Katariina Lahikainen, kiitos kuvista ja valitettavasti ihan kaikista kasvateista ei ollut kuvaa.
15.8.2010 SSKY:n Pentunäyttely
tuom. Teija Salmi-Aalto
Amerikanakita-urospennut 7-9kk:
Midian's X-Factor PEK2, KP
Midian's Xtreme PEK3
Amerikanakita-narttupennut 5-7kk:
Senseo Good Girl Gone Bad PEK1, KP, PN2
Amerikanakita-narttupennut 7-9kk:
Midian's Xemplary PEK1, KP, ROP-pentu, RYP1-pentu
Midian's Xpected PEK2, KP
Amerikanakita-kasvattajaluokka:
Kennel Midian's KAS1, KP, ROP-KASV, BIS4-KASV

RYP-1
PN2
BIS-4 kasvattaja
Kiitos ja onnea kaikille pentujen omistajille, jotka lähditte mukaan pentunäyttelyihinkin, jonka jälkeen vielä osallistuimme erikoisnäyttelyn pentuluokkaan (7-9kk), kiirusta piti ;) Oli hienoa nähdä kauniita, puhtaita, hyvärakenteisia pentuja ja tyytyväisiä omistajia, KIITOS!
Tanskan-tuonti tyttöni Geisha osallistui ensimmäistä kertaa pentunäyttelyyn 5kk:n iässä. Tytöllä meni hienosti, hän voitti pikku-narttupennut, mutta jäi sitten lopussa toiseksi vanhemmalle kasvatilleni Emmalle. Emma oli rodun paras pentu ja voitti vielä ryhmänkin, onnea Kata ja Emma, hienosti tehty!! Kasvattajaluokkani oli rotunsa paras ja lopussa Best In Show-4! Merville onnittelut Mergitten-pikkupentu kasvattajaluokan kunniapalkinnosta ja toisesta sijasta! Lämmin kiitos tuomarille lupaavista arvosteluista, tästä on hyvä jatkaa!
15.8.2010 Pihtipudas
tuom. Tuula Savolainen
Amerikanakita-urospennut:
Midian's Xtra Cool PEK1, KP, ROP-pentu
Amerikanakita-nartut:
Midian's Simply The Best AVO EH/1
Onnea Marjolle Andon menestyksestä! Kiitos ja tsemppiä Stellan harjoituksiin, kyllä se siitä.
8.8.2010
Kiikoinen
tuom. Harto Stocmari (amerikanakitat)
tuom. Arvi Ellmen (beaglet)
Amerikanakita-nartut:
Midian's In Your Heart AVO ERI/1, PN1, SERT, VSP
Midian's Talk About Love NUO EH/1
Beagle-nartut:
Midian's Fire Girl NUO ERI/1, PN1, SERT, ROP, RYP-3!!

Parhaimmat onnittelut Impin ja Wilman menestyksestä Mervi ja Wiltsu. Tytille tuli Mervin ja minun pettymykseksi ensimmäinen eh, mutta päivän pelasti onneksi Impin serti, enää yksi serti valioarvoon. Beagle Wilma menestyi hienosti, serti, rotunsa paras ja ryhmästä kolmas sija, hienoa työtä tytöt!! Kuvasta (RYP-3) kiitos Hanna ja Juha Kantola! Kiitokset
tuomareille.
6.-8.8.2010 Sawo Show, Kuopio (3 kansainvälistä näyttelyä)
6.8. Perjantai
tuom. Denis Kuzelj, Bulgaria
(amerikanakitat)
tuom. Paula Heikkinen-Lehkonen (amerikankettukoirat)
Amerikanakita-urokset:
Midian's Piece of Magic AVO ERI/1, PU2, CACIB
Midian's Quiet Black Bear AVO ERI/2, PU4, VACA
Midian's Warrior Of The Ring JUN EH/2
Midian's Warrior Of The North JUN EH/3
Midian's True Lover NUO EH/1
Midian's Intense Dragon VAL EH/3
Amerikanakita-nartut:
Readbear's Always In My Heart To Midian's VAL ERI/1, PN1, CACIB, VSP
Midian's On Cloud Nine VAL ERI/2, PN2, VACA
Amerikanakita-kasvattajaluokka:
Kennel Midian's, KAS1
(Ei KP.tä, koska koirien väritys ei ole sama ja koirat ovat kahdenlaista tyyppiä. Muista kuten rakenne, päät, liikkeet ja luonteet tuli kehuja.)
Amerikankettukoira-urokset:
Kiarry's What About Bob VAL EH/1 (koko pudotti palkintosijan)
Amerikankettukoira-nartut:
Kiarry's Jeeze Louise VAL ERI/1, PN1, CACIB, ROP
Kiitos tuomareille!
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
7.8. Lauantai
tuom. Buch McDonald, Kanada (amerikanakitat)
tuom. Leila Kärkäs (amerikankettukoirat)
Amerikanakita-urokset:
Midian's Intense Dragon VAL ERI/1, PU2, CACIB
Midian's Piece Of Magic AVO ERI/1, PU3, VACA
Midian's Quiet Black Bear AVO EH/2
Midian's Warrior Of The North JUN EH/3
Midian's Warrior Of The Ring JUN EH/4
Midian's True Lover NUO EH/2
Amerikanakita-nartut:
Readbear's Always In My Heart To Midian's VAL ERI/1, PN1, CACIB, VSP
Midian's On Cloud Nine VAL EH/2
Midian's Rosy Roxanne NUO EH/1
Amerikanakita-kasvattajaluokka:
Kennel Midian's, KAS1, KP, ROP-kasvattaja
(Tuomari antoi kunniapalkinnon, vaikkakin mainitsi, että koirat voisivat olla enemmän saman värisiä ja mainitsi myös, että ryhmässä kahdenlaista rotutyyppiä, näimpä.. Meidän rodussa ei ole helppoa saada yhdennäköistä ryhmää, joilla olisi sama värikin. Ensi vuonna ryhmän tekeminen helpottuu, kun yksi pentue riittää. Kehuja ryhmän koirista tuli muilta osin, josta olenkin erittäin mielissäni, koska kanadalainen tuom. on varmasti nähnyt paljon rotua. BIS-kehään emme kuitenkaan ryhmää vieneet, aivan liian kuuma)
Amerikankettukoira-urokset:
Kiarry's What About Bob VAL ERI/1, PU1, CACIB, VSP
Amerikankettukoira-nartut:
Kiarry's Jeeze Louise VAL ERI/1, PN1, CACIB, ROP (ryhmässä 6. parhaan joukossa)
Kiitos tuomareille!
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
8.8. Sunnuntai
tuom. Andrew Brace, Iso-Britannia (amerikanakitat)
tuom. Pekka Teini (amerikankettukoirat)
Amerikanakita-urokset:
Midian's Piece Of Magic AVO ERI/1, PU3, VACA
Midian's Intense Dragon VAL ERI/1, PU4
Midian's Warrior Of The North JUN EH/2
Midian's Warrior Of The Ring JUN EH/3
Midian's True Lover NUO EH/2
Midian's Quiet Black Bear AVO H
Amerikanakita-nartut:
Midian's On Cloud Nine VAL ERI/1, PN1, CACIB, VSP
Readbear's Always In My Heart To Midian's VAL ERI/2, PN2, VACA
Midian's Rosy Roxanne NUO EH
Kasvattajaluokkaa ei esitetty, koska koiria oli ehditty viedä pois kuumalta näyttelypaikalta.
Amerikankettukoira-urokset:
Kiarry's What About Bob VAL ERI/1, PU1, CACIB, ROP
Amerikankettukoira-nartut:
Kiarry's Jeeze Louise VAL ERI/1, PN1, CACIB, VSP
Kiitos tuomareille!
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Täytyy sanoa, että oli mukava, mutta väsyttävä reissu. Matkassa olimme Heidin kanssa ja meillä oli yhteensä yhdeksän koiraa mukana.. Helteet oli mahdottomat ja välillä todellakin tuntui siltä, että selvitäänkö tuolta hengissä kotiin.. Loppujen lopuksi kaikki sujui hyvin ja menestystäkin tuli paljon enemmän, mitä uskalsi edes toivoa tai odottaa. Kotiin tuomisina koirillani oli 10 CACIBIA!!! WOW (yksi kasv. Inton) 5 VSP.tä, 3 ROP sekä 5 Vara-cacibia (yksi kasv. Mökön), 2 vara-sertiä ja kasvattajaluokan Rop. Heidin koirat putsasivat issikoissa myös palkintopöydät mallikkaasti ;) Onnea Heidi!! Onnea ja kiitokset myös kasvattien omistajille!! "Lämmin" kiitos, vaikkei tuota lämpöä toivo enään yhtään, kaikille mukavasta Sawo Showsta, ja kestityksestä isot kiitokset Ainille, Helille ja Erikalle!! Onneksi ensi vuonna on välivuosi tai nyt ainakin tuntuu, että 3 päivän show oli tosi raskas :) Isot kiitokset kehätoimitsijoille, jotka jaksoitte siellä helteessä puurtaa koko päivän ja kiitokset myös kaikille tuomareille.
Kuvia ei kuumuuden takia ole, eikä jaksettu ottaa, koska koiratkaan eivät jaksaneet, mutta niitä lisätään, jos joltakin löytyy kehästä kuvia. Meiltä löytyy vain amerikankettukoirien Bobin ja Weezerin kuvat.
Midian's General Tiger "Nemo" ja poikansa Midian's Rare One "Romeo"
Kiitos kuvista omistajalle Saila Vuolteelle!
UUSI
SUOMEN MUOTOVALIO
FI MVA MIDIAN'S ON CLOUD NINE "LOLA"

Lola saavutti muotovalio-arvon kolmesta perättäisestä näyttelystä aikuisluokassa. Neiti on pikkusievä ja kauniin värinen, luonne on todella ihastuttava. Vanhemmat ovat Khan (Blak Jak's All Or Nothing) ja Ilona (Midian's In Your Dreams). Tässä on vielä monta näyttelyä tälle vuodelle, joten saapa nähdä mitä muuta on luvassa.
1.8.2010
Seinäjoki
tuom. Pekka
Teini
Amerikanakita-urokset:
Readbear's Gentle Star To Midian's NUO ERI/1, PU2, VA-SERT
Midian's King Of The North VAL ERI/1, PU3
Midian's Quiet Black Bear AVO ERI/1, PU4
Midian's Piece Of Magic AVO ERI/2
Midian's Warrior Of The North JUN H
Midian's Teach Me Love NUO H
Amerikanakita-nartut:
Readbear's Always In My Heart To Midian's VAL ERI/1, PN1, VSP
Midian's On Cloud Nine AVO ERI/1, PN2, SERT, FIN MVA
Amerikanakita-kasvattajaluokka:
Kennel Midian's, KAS1, KP, ROP-kasvattaja
Kiitos kasvattien omistajille ja muillekin ystäville mukavasta päivästä!!
Ainille kiitokset pitopalvelun pidosta ei kuoltu ainakaan nälkään.
Kenneltyttö-apurina toimi Hanna, kiitos kaikesta avusta! Alice
voitti nartut ja oli vastakkaisen sukupuolen paras, esiintyi ihan
mielettömän upeasti. Päivän kruunasi tietenkin uusi Suomen
Muotovalio -titteli Lola-neidille ja Goran toinen sija uroksissa
ihan kaljuna oli todella hieno saavutus. Penalla oli liikaa taas
poweria ;) ja virtaa riitti muutamaan tanssiin kehässäkin, huh
heijaa.. Nuoriso sai tälle kertaa vain arvostelun ”hyvä”
kehittymättömyydestä. Kasvis esitettiin BIS-kehässä, mutta
luokka ei kyllä ollut tällä kertaa yhtään yhtenäinen, kolme
urosta ja narttu, mutta täytyy vain todeta, että oli hienoa
huomata, miten hyvin urokset tulivat toimeen keskenään, yllättävän
hyvin. Jatkosijaa ei saatu, enkä sitä myös tälle ryhmälle
odottanutkaan, mutta kotikentillä oltiin, piti upea rotu silti
tuoda esille :) Kiitos tuomarille.

FI
MVA
VSP
VSP
PU2
PU2
Näyttelyn jälkeen tuli vielä yö-kyläläisiä, Aini ja Arto
oli meillä poikien Konstan ja Wegen kanssa. Alla parit kuvat
heistä, kiitos mukavasta illasta ;)
31.7.2010
Amerikanakitojen Summer Show 2010 (29 amerikanakitaa)
tuom. Harri
Lehkonen
Amerikanakita-urospennut 5-7kk:
Midian's Xtra Cool PEK1
Amerikanakita-urokset:
Finigan Ak-Tan Callahan To Midian's AVO2 + jatkopaikka
PU-kilpailuun
Amerikanakita-nartut:
Midian's Talk About Love NUO1, PN1, ROP, BIS!!
Midian's In Your Heart AVO1 + jatkopaikka PN-kilpailuun

ROP & VSP
ROP

AVO1
AVO2
5-7kk PEK1
Summer Showssa oli tänä vuonna tuomarina Harri Lehkonen, näyttelyihin
oli ilm. 29 amerikanakitaa, joista 3 oli kasvattiani ja yksi
tuontipoika Paavo. Kaikilla koirilla meni oikein mallikkaasti,
kolme voitti luokkansa ja Paavo oli luokkansa toinen, mutta koko
Shown ehdoton tähti oli sijoitustyttöni Midian's Talk About Love
"Tytti". Neiti voitti koko kilpailun ollen Rotunsa paras
ja BIS1 Wilhelmiinan huippu-handlauksella, mahtava suoritus Wiltsu
ja Tytti!! Kuvista näkyy ettei kehään olla menty "anteeksi
pyytelemään". Hyvä Wiltsu, hienosti tehty, ONNEA ja
KIITOS!!! Wilhelmiina on vasta 12-vuotias tyttö ja näin hienosti
hoiti homman kotiin, olen ylpeä!! Kuulin hänen vain todenneen jälkeenpäin
"että nyt aloitetaan maailman valloitus", hieno
asenne!! Harmi, etten itse päässyt tänä vuonna ollenkaan
paikalle. Täytyi olla toisaalla näyttelyissä. Onnittelut myös
Witsun äitille Merville, joka suoriutui hienosti avoimen luokan
ensimmäiseksi Impin kanssa. Andolle ja Marjolle onnittelut
pikkupentu-urosten voitosta, hieno homma. Paavolle ja Sinille
onnittelut toisesta luokkasijasta, kiitos kaikesta työstä ja
avusta Paavon kanssa. Summer Showssa valitaan vaan parhaat, joten
vain uros- ja narttupentu ja uros ja narttu pääsivät lopussa
sijoille, muita loppusijoituksia, ns. paras uros tai paras narttu,
ei enään jaeta. Kiitos Erikalle kuvista ja kiitos tuomarille!
31.7.2010
Ikaalinen
tuom. Sakari
Poti
Beagle-urokset:
K-Run Windkist Rustig Ridge VAL ERI/1, PU1, ROP
Amerikankettukoira-urokset:
Kiarry's What About Bob VAL ERI/1, PU1, ROP
Olipas loistava päivä, molemmissa roduissa pojat olivat rotunsa
parhaita :) Paavon Lilli-beagle saatiin myös valmiiksi . Vesihäntä-koettelemuksen
jälkeen Lillistä valmistui Suomen muotovalio ja neiti on nyt
kaksoisvalio!! Parhaimmat onnittelut Paavolle ja suuret kiitokset
mukavista näyttelyreissuista! Kiitos tuomarille ja kiitokset
handlausavusta ryhmäkehässä "karva" Bassetin
omistajalle, harmi kun ei ole nimeä tiedossa.
31.7.2010
Alajärvi
tuom. Harry
Tast
Amerikanakita-urokset:
Midian's Quiet Black Bear AVO ERI/1, PU1, SERT, ROP!!
Midian's Warrior The North JUN EH
Midian's Teach Me Love NUO H

ROP
Mahtavat onnittelut Mökölle ja Heidille!! Todella hienosti meni!
Tsemppiä Sari ja Hiro sekä Wege ja Aini, pojat on vielä
keskeneräisiä, nyt on vaan maltettava antaa aikaa ja odottaa
kehittymistä, ja turkkia. Kiitos tuomarille.
Midian's
Simply The Best
Midian's Simply The Best, Stella, lähti Andon (M. Xtra Cool) kaveriksi Marjolle pohjoiseen. Marjo treenailee tytölle näyttelytouhuja ja toivottavasti saadaan Stella pian kehiin. Lämmin kiitos Marjo kaikesta avusta jo etukäteen. Ihanaa, että on kaltaisiasi luottoystäviä olemassa!!
Tässä pari kuvaa tytöstä pesun jälkeen, vanhemmat tällä neidillä olivat Sandra, Midian's First
Sakurano, ja Paavo, Finigan Ak-Tan Callahan To Midian's.
18.7.2010 Pentunäyttely, Helsinki
tuom. Joachim
Bartusch, Saksa
Amerikanakita-narttupennut:
Midian's Xemplary PEK1, KP, ROP, RYP-2!!
Onnea Katalle ja Emmalle hienosta aloituksesta pentunäyttelyissä. Mieltä lämmitti myös huippuarvostelu, mitä tuomari oli kirjoittanut. Jännityksellä odotan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tsemppiä seuraavaan näyttelyyn. Kiitos tuomarille.
18.7.2010 Kansainvälinen näyttely, Ylivieska
tuom. Manuel Loureiro Borges, Portugali
Amerikanakita-urokset:
Midian's Quiet Black Bear AVO ERI/1, PU2, VA-SERT, CACIB
Midian's Piece Of Magic AVO ERI/2
Midian's Warrior Of The North JUN EH/2
Amerikanakita-nartut:
Readbear's Always In My Heart To Midian's VAL ERI/1, PN1, CACIB, ROP
Midian's On Cloud Nine AVO ERI/1, PN2, SERT, VACA
Amerikanakita-kasvattajaluokka:
Kennel Midian's KP, KAS1, ROP-kasvattaja

ROP

PN2

PU2
ERI/2
Kiitos kaikille ystäville ja kasvattien omistajille hauskasta päivästä. Heidille onnittelut Mökön menestyksestä, hienoa ja kiitokset matkasta, hauskaa oli jälleen kerran. Alice aurinkoinen hurmasi iloisella olemuksellaan rotutuomarin. Pääsi ryhmässäkin vielä jatkoon, mutta ei lopuksi enää päässyt sijoille. Päivä oli kaikin puolin onnistunut ja Lolakaan ei tarvitse Penan tavoin enää kuin yhden sertin muotovalio-arvoon. Wege esiintyi hyvin Ainin kanssa, mutta pojalla on edelleen karvat pois. Kiitos tuomarille. Kuvia on joka lähtöön,
tuossa muutamia, osa huumori "kaverikuvia" kuten näkyy.. Pena taas pellein.
JYMY-UUTINEN!!
SENSEO GOOD GIRL GONE BAD on saapunut Suomeen. Tämä lupaava neiti omaa upeat suvut, Regalian koirat ovat etenkin suurin ihanteeni. Olen todella kiitollinen, että sain hänet. Lämmin kiitos Heidille ja Andersille Senseo kenneliin. Geishasta päivitellään enemmän tietoja myöhemmin.
Midian's Abril Kiarry amerikankettukoira-tyttö on muuttanut Tanskaan Heidin ja Andersin hyvälle ystävälle, Kristina Wahl Christensenin perheeseen. Onnea ja menestystä Abbyn kanssa metsällä ja näyttelyissä!
Näiden koirien viennistä ja tuonnista isot kiitokset Susanna Virtaselle, joka pystyi puolestani asiat hoitamaan parhaimmalla tavalla.
Z-pentue
Midian's Zippo om. Suski Andsten (kennel Black Kurt)
Midian's Zorro om. Sofia Boij
Midian's Zulu om. Svetlana & Roma Golota (kennel Readbears)
Midian's Zumba om. kennel Midian's
Onnea uusille omistajille pentujen kanssa, toivottavasti heistä on paljon
iloa ja seuraa tulevaisuudessa. Erikalle kiitokset upeista kuvista!

Midian's Zippo
Midian's Zorro

Midian's
Zulu
Midian's Zumba
10.-11.7.2010 Kansainvälinen näyttely x 2, Oulu
tuom. Paavo Mattila (lauantai)
tuom. Gunnar Nyman (sunnuntai)
Lauantai
Amerikanakita-urokset:
Midian's Warrior The North JUN EH/2
Sunnuntai
Amerikanakita-urokset:
Midian's Warrior The North JUN H
Ensi kerralla paremmin Aini ja Weijo, ja nyt odotat pojan turkin takaisin. ;) Bikineissä ei viedä kehään, vaikka onkin kova helle. ;)
4.7.2010 Forssa
tuom. Tino Pehar, Kroatia
Amerikanakita-urokset:
Midian's Rare One NUO ERI/1, PU2, VASERT
Onnea Saila ja Romeo!!
4.7.2010 Kansainvälinen näyttely, Pori
tuom. Hassi Assenmacher, Saksa
Beagle-nartut:
Midian's Fire Girl NUO ERI/1, PN2, VASERT, VACA

Onnittelut Wilman menestyksestä Merville ja Vilhelmiinalle!
3.7.2010 Kansainvälinen näyttely, Pori
tuom. Hassi Assenmacher, Saksa
Amerikanakita-urokset:
Midian's Piece Of Magic AVO ERI/1, PU2, VASERT, CACIB
Midian's Quiet Black Bear AVO ERI/2, PU3, VACA
Midian's Intense Dragon VAL ERI/1
Midian's Victor JUN EH/3
Amerikanakita-nartut:
Midian's On Cloud Nine AVO ERI/1, PN1, SERT, CACIB, VSP
Midian's Talk About Love NUO ERI/1, PN2, VASERT, VACA
Amerikanakita-kasvattajaluokka:
Kennel Midian's, KAS1, KP, ROP-KASV

ROP Kallionahteen Kulkuri VSP Midian's On Cloud Nine

PU2 Midian's Piece of Magic

PN2 Midian's Talk About Love

PU3 Midian's Quiet Black Bear, viim. kuvassa myös Midian's
Intense Dragon

Midian's Victor, viim. kuva Midian's ROP-kasvattajaryhmä
Kiitos kaikille mukavasta, mutta kuumasta päivästä Porissa, kivat auringonpolttamat. ;) Merville super-kiitokset ruuasta! Päivä oli loistelias, meidän päivän "mustahevonen" Lola, jolle en osannut näin paljon odottaa vaikka kaunis onkin, menestyi hienosti ja samoin "macho man" Pena oli toinen ja sai Cacibin. Tiesinkin Penan olevan jo liiankin karhumainen Hassille. Vici oli ensimmäistä kertaa näyttelyissä. Harmikseni hän moitti kuulutuksia, eikä nostanut liikkeessä häntää. Siitä syystä tällä kertaa pelkkä erittäin hyvä. Tuomari pahoitteli, koska tykkäsi kovasti. Vilhelmiina esitti sijoitustyttöni Tytin upeasti narttujen toiselle sijalle, hienoa Viltsu ja Tytti! Kasvattajaluokka oli rotunsa paras ja kiitos kasvattien omistajille, että jaksoitte kuumuudesta huolimatta jäädä esittämään ryhmän BIS-kehään. Kenneltyttönä toimi tällä kertaa Roopen omistaja Hanna. Saatiinhan me se
leirikin pystyyn vihdoin ja viimein. ;) Kiitos ajo-avusta, olin ihan poikki illalla kotimatkalla, kun oli edellisyö mennyt koirien pesuun ja groomaukseen, ei ehtinyt paljon taaskaan nukkua. Näyttelyt on raskas harrastus. ;) Kiitos tuomarille.
20.6.2010 Pentunäyttely, Helsinki
tuom. Raisa Savander
Amerikanakita-urospennut 5-7kk:
Midian's Xtreme PEK1, KP, PU1, VSP-pentu
Midian's X-Factor PEK2, KP
Midian's X-plode PEK3, KP
Amerikanakita-narttupennut 5-7kk::
Midian's Xpected PEK1, KP, PN1, ROP-pentu, RYP-4!
Amerikanakita-kasvattajaluokka:
Kennel Midian's, KAS1, KP, ROP-KASV, BIS-4!!
Lämmin kiitos mukavasta pentunäyttely-päivästä X-kasvattien
omistajille ja muille mukana olleille. Oli ihana nähdä,
millaisilta Irinan ja Zonyn pennut näyttivät reilun 5kk:n
iässä. Tällä kertaa komea Luka voitti urokset, mutta
loppukisassa piti antaa sijaa "naiskauneudelle” ja voiton
vei sijoitustyttöni Aune, joka kruunasi päivän ollessaan
ryhmässä neljäs. Kaikki lupaavat kasvatit saivat
kunniapalkinnon ja tuomari vielä erikseen mainitsi, että on
upeita pentuja, joiden liike on jo tässä iässä mahtavaa
katseltavaa. Midian's-kasvattajaryhmä oli lopuksi Best In Show-4,
olemme erittäin tyytyväisiä päivän menestykseen. Kiitos
tuomarille.
Emma neiti muutti samalla reissulla sijoituskotiin Katariina
Lahikaisen luokse. Emmaa ei oltu ilmoitettu pentunäyttelyyn,
joten hänelle ei vielä saatu tuomarin arvostelua, mutta asia
lienee korjautuvan pian, koska Kata on innolla aloittamassa Emman
kanssa näyttelyitä. Onnea ja menestystä suloisen Emman kanssa
Kata!





Hanna & Roope / Mari & Aune / Minna & Luka / Pike
& Poju / Kata & Emma
BIS-terveiset Bobin ja Weezerin kasvattajalta Lisalta Kiarry's Kennelistä, USA:sta

Bobin jälkeläiset Katharina ja Jojo ovat voittaneet jo kolmannen kerran Best In Shown Amerikassa! Kuvissa Jojo.
Mahtavat onnittelut Lisalle ja Harrylle upeasta työstä ja voitoista amerikankettukoirien parissa. Kiitos vielä kerran näistä upeista koirista Bobista ja Weezeristä. Alku on täällä varmasti hankalaa, koska rotua on niin vähän ja näyttelylinjaisia ei ole muita. Tuomarien tietämättömyys on hämmästyttävää, mutta katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Heidän jälkeläiset näyttävät todella mahtavilta!
5.-6.6.2010 Eestin Voittaja
Amerikankettukoira-urokset:
Kiarry's What About Bob VAL ERI/1, PU2, VA-SERT, VACA

Bob Suskin ja Irinan mukana Eestissä. Italialaisen tuomarin mielestä Bob oli ollut liian lyhyt ja selkälinjan olisi pitänyt muka olla suora. Bobilla on rotumääritelmän mukainen selkä ja rakenne, harmillista miten paljon tuomarien käsitys rodusta vielä vaihtelee, kiitos kuitenkin.
Kiitos Suski ja Irina, onnittelut teille ja koirille sekä Venäjän että Eestin menestyksestä!! Suski ja Tyson voittivat vaatimattomasti Best In Shown Viipurissa ;) ONNEA!! Harmi, että 6-ryhmän seuraavan päivän erikoisnäyttelystä Eestissä ei tiedetty, joten sinne ei Bobia ollut ilmoitettu. Tuleehan noita.
29.-30.5.2010
Joensuu
tuom. Pekka
Teini (la)
tuom. Cristian Stavarache (su)
Amerikanakita-urokset:
Midian's Warrior The Ring JUN EH/3
Midian's True Lover NUO EH/3
Helin nuorisolle erittäin hyvää molempina päivinä. Antaa poikien vielä kehittyä. Kiitos tuomareille.
29.5.2010
Ryazan, Venäjä
Amerikanakita-nartut:
Midian's Queen Of Hearts AVO ERI/1, PN1, SERT, ROP, RYP1, Best In
show 3, RU MVA!!!

Onnittelut Svetalle ja Romalle sekä Mayan omistajille hienosta
menestyksestä!
UUSI
VENÄJÄN MUOTOVALIO
AM & RU MVA KIARRY'S WHAT ABOUT BOB "BOB"
Bob "parkettien partaveitsi" menestyi hienosti Venäjällä!
Tästä suurenmoiset kiitokset Susanna Virtaselle ja Irina
Nikmolle.
29.5.2010
Viipuri, Venäjä
Amerikankettukoira-urokset:
Kiarry's What About Bob VAL ERI/1, PU1, SERT, ROP, RU MVA
Hienoa! Bob on Nyt Amerikan muotovalion lisäksi myös Venäjän
muotovalio!! Ensimmäinen Kiarry's kennelin Venäjän valio, onnea
Lisa ja Harry Miller! Kiitokset Suskille ja Irinalle Bobin näyttelyreissusta.
Kiitos tuomarille.
(Kuvat valitettavasti epäonnistui.)
29.5.2010
Rovaniemi
tuom. Leila Kärkäs
Amerikanakita-urokset:
Midian's Warrior The North JUN ERI/1, PU3
Onnea Ainille ja Weijolle kolmossijasta. Kiitos tuomarille.
29.5.2010
Närpiö
tuom. Matti
Palojärvi
Amerikankettukoira-nartut:
Kiarry's Jeeze Louise VAL ERI/2, PN2
Weezer oli tällä kertaa toinen. Paha onni jatkuu Lillin kanssa,
jonka takia kyseiseen näyttelyyn oltiin alunperin ilmoitettu. Häntä
oli hiukan parempi, muttei vieläkään kunnossa. Tuloksena erittäin
hyvä. Kiitos Paavolle näyttelyreissusta ja syksyllä taas
kehiin. Ei enää koiranpesua järvessä muistaa Paavo tästä lähtien.
Kiitos tuomarille.
22.5.2010
Karijoki
tuom. Sakari Poti
Amerikankettukoira-urokset:
Kiarry's What About Bob VAL ERI/1, PU1, ROP
Amerikankettukoira-nartut:
Kiarry's Jeeze Louise VAL ERI/1, PN1, VSP
Beagle-urokset:
K-Run Windkist Rustig Ridge VAL ERI/1, PU1, ROP, RYP2!!

ROP & VSP

RYP2
Kiitos Sarille Weezerin handlauksesta rotukehässä ja Bobin
handlauksesta ryhmässä. Ja muustakin avusta. Hienon päivän
kruunasi Rustyn ryhmäsijoitus, tuomarina 6-ryhmässä Matti Palojärvi.
Paavon Lilli-beaglella, jota handlasin, oli valitettavasti vesihäntä,
tuloksena erittäin hyvä. Harmillista. Kiitos tuomareille.
22.5.2010
Oulainen
tuom. Jari Fors
Amerikanakita-urokset:
Midian's Warrior Of The North JUN ERI/1
Midian's Quiet Black Bear NUO ERI/1, PU2, VA-SERT
Midian's Real Reason NUO ERI/2, PU3
Onnea Midian's pojille ja omistajille!! Eijalle onnittelut Penan
ja Ebban tytön Ropista, hieno homma! Kiitos tuomarille.
Kevätterveisiä
Venäjältä


Kuvissa on uroksiemme Penan tytär Alice (Virgine Tender Girl) ja Brawleyn
poika Druid. Kiitos hienoista kuvista Julia!
UUSI
JÄLKIVALIO
MIDIAN'S LUCKY STAR "SANTTU"

Santtu kävi Ilmajoen metsästysseuran järjestämässä Mejä-kokeessa, josta tuloksena tuli VOI1 48pist & KOKEEN PARAS koira ja
JÄLKIVALIO!! Onnea Helille Santun hienosta Mejä-urasta ja onnea ja
menestystä tuleviin kisoihin!! HYVÄ SANTTU-POIKA!
Kevätterveisiä Midian's Empress, Lululta ja omistajilta

Kiitos kuvista, nätti neiti kehittynyt Lulusta! Odotankin nyt,
että muutkin sisarusten omistajat muistavat minua keväisten kuvien kera.
UUSI
JUNIORIVALIO
LV & LT JMVA MIDIAN'S
UNIQUE BEAR "HAN"

Mahtavat onnittelut Hanin hienosta junioriluokkien aloituksesta Sandra ja Nikolaj Lavrov. Tästä on hyvä jatkaa näyttelyuraa! Onnea ja menestystä!
Alla Hanin muita näyttelytuloksia:
31.10.2009, ZOOEXPO '09, CACIB, Riga, Judge - Saija Juutilainen (FI) - PP, JCAC, BOS, Crufts QC
01.11.2009, ZOOEXPO '09, CACIB, Riga, Judge - Elena Ukhabina (RU) - PP, JCAC, BOS
05.12.2009, CAC, Liepaja (LV), Judge - Rita Reynieks (Belgium) - Very Good
20.02.2010, CAC, Valmiera (LV), Judge - Lidia Repina (RU) - Excellent
21.02.2010, CAC, Valmiera (LV), Judge Harto Stockmari (FI) - Very Good
13.03.2010, LITHUANIAN WINNER '10, CACIB, Judge - Jaroslav Matyas (Slovenia) - *Junior Winner*, Excellent
14.03.2010, LITHUANIAN WINNER '10, CACIB, Judge - Ligita Zake (LV) - *Junior Winner*, Excellent
24.04.2010, FCI 5. Group CAC, Riga, Kekava, Latvia - Judge - M.Mae (EST) - PP, JCAC, BOB, BIS-5
9.5.2010 Pori
tuom.
Dubravka Reicher, Kroatia
Amerikanakita-urokset:
Midian's Teach Me Love JUN ERI/1, PU1, SERT, ROP
Midian's Quiet Black Bear NUO ERI/2, PU4
Amerikanakita-nartut:
Midian's On Target AVO ERI/2, PN2, VA-SERT

ROP
Onnittelut Sarille ja Matille Hiron hienosta menestyksestä! Katrille onnittelut Taran
vara-sertistä ja Heidille ja Mökölle myös onnittelut. Kiitos tuomarille.
8.5.2010 Pello
tuom.
Harto Stocmari
Amerikanakita-urokset:
Midian's Warrior Of The North JUN EH
Tsemppiä seuraavaan näyttelyyn Weijo Wegelle ja Ainille ;) Kiitos tuomarille.
24.4.2010
Kansainvälinen näyttely, Lahti
tuom. Jean-Louis Grunheid
Amerikanakita-nartut:
Midian's On Stage AVO ERI/1, PN4, VA-SERT
Onnittelut Mäkelän perheelle Doriksen vara-sertistä, hieno juttu! Kiitos tuomarille.
17.4.2010
Kansainvälinen näyttely, Vaasa
tuom. Harri
Lehkonen
Amerikanakita-urokset:
Midian's Warrior Of The North JUN ERI/1, PU1, SERT, VSP
Midian's Quiet Black Bear NUO ERI/1, PU3, VACA
Readbear's Gentle Star To Midian's JUN ERI/2, PU4
Amerikanakita-nartut:
Readbear's Always In My Heart To Midian's VAL ERI/1, PN2, VACA
VSP
PU3
PU4
Vaasan näyttelyissä ensimmäistä kertaa junioreissa esiintynyt
Weijo korjasi urosten voiton pentumaisuudesta huolimatta. Onnea Aini ja Arto Weijon hienosta menestyksestä!
Kiitos Maaritille Mökön handlauksesta, Mökö sijoittui kolmanneksi paras uros-kehässä.
Onnea Heidi ja Mökö vara-cacibista. Gora-poika esiintyi ensimmäistä
kertaa. Harmikseni Gora jännitti lattiaa ja siinä olleita valkoisia viivoja ja liikkui löysänä,
jännittäen, tuloksena silti neljäs sija paras uros-kisassa,
olemme erittäin tyytyväisiä. Gora treenailee nyt erilaisia lattioita.
Alice oli tapansa mukaan reipas ja eloisa, tällä kertaa
"aurinkonaama" oli paras narttu-kehässä toinen, sai
vara-cacibin. Kaikin puolin mukava päivä ja päästiin ajoissa viikonloppua viettämään Ainin ja Arton sekä koiruuksien
kanssa :) Kiitos tuomarille.
10.4.2010
Kurikka
tuom. Matti
Hautala
Beagle-urokset:
Fortibus X-files To Midian's AVO EH/1
Amerikankettukoira-urokset:
Kiarry's What About Bob VAL HYL (68cm)
Kurikan reissu olikin huvittavin mitä koskaan. Beaglen värinä mainittiin
valkoinen, jossa ruskeita merkkejä, virallisesti kaksivärinen ja
amerikankettukoira Bob oli kaikella lailla väärän mallinen. Hänen selkälinjaa
moitittiin, koska tuomarin mielestä ei saa olla kaareva, oikeasti pitää
olla. Eturintaa vaati samoin kuin ajokoiralle, sekin on virhe, jos sellainen on
kettukoiralla. Runko ei saa olla pyöreä, eikä runko saa olla pitkä,
mutta tämä tuomari ei kyllä oikeasti tiennyt rotumääritelmää..
Kirjoitti hännästäkin moitteita, ymmärsi sentään, että sen pitää olla pystyssä..
Mittaustuloskin oli mitä sattuu omatekoisella mitalla, mutta tuomareita on moneksi ja mukava
setä muuten oli, lisää koulutusta ja virallinen SKL:n mittatikku!
Bob jatkaa näyttelyitä samaan malliin, eikä tästä voi mennä kuin ylöspäin ;)
Jälkeläisten ulkomuoto on jo nyt upea. Paavon Lilli-beagle oli käyttöluokassa ja sai
erin, voitti nartut ja sai sertin ja ROPin. Olimme vielä ryhmässä toisia.
Wow, onnea Paavo ja Lilli! Vielä yksi serti niin Lillistä valmistuu
kaksoisvalio, sitä juhlitaankin reilusti :) Kiitos tuomarille.
3.4.2010
Vesilahti
tuom. Juha Lehtinen
Beagle-urokset:
Fortibus X-files To Midian's AVO ERI/1, PU2
Amerikankettukoira-urokset:
Kiarry's What About Bob VAL H (koko 65cm)
Ressu-poika pärjäsi ihan hyvin, vaikka Rutirex-puukuitu oli värjännyt karvan
törkeän keltaiseksi. Monesta pesusta huolimatta poitsu oli
keltainen, mutta eipä se menoa haitannut. Bob sai korkeudesta pelkän hyvän,
muuten arvostelu oli erinomainen.. Tälläistä sattuu, mutta toivottavasti tulevaisuudessa tuomarit myös
opiskelevat rodusta lisää ja selvittävät millainen on amerikankettukoirien jalostuksessa tehty
ns. näyttelylinja, puhdas linja.. Ne ovat isompia rodun kotimaassa.
Täydellistä koiraa ei ole olemassakaan, mutta onko parin sentin ylikorkeus
niin paha virhe koirilla, joiden pitää juosta lujaa korkeassa lumessa.
Esitin vielä Paavo Rintamäen omistaman pirteän käyttövalio Lilli-beaglen ja
hän oli narttujen toinen saaden vara-sertin, onnea Paavo ja Lilli.
Kiitos Paavolle ruuasta ja kaffeista sekä matkasta Vesilahdelle.
Kiitos tuomarille.
UUSI
SUOMEN MUOTOVALIO
FI, S, RU MVA READBEAR'S ALLWAYS IN MY HEART TO MIDIAN'S "ALICE"

Alice on nyt kolmen maan muotovalio ja toivottavasti tytön hieno menestys jatkuu
tulevaisuudessa. Luonteesta se ei ainakaan ole kiinni, Alice on aina
aurinkoinen, eikä hänellä ole huonoa päivää. Kiitokset tästä upeasta neidistä kasvattajille Svetlana ja Roma
Golotalle Venäjälle Readbear's-kenneliin.
UUSI
MUOTOVALIO
FI MVA MIDIAN'S PIECE OF ART "PERTTI"

Mahtavat onnittelut Päiville ja Maurille Pertin hienoista näyttelysaavutuksista!
Kiitos kaikesta tähänastisesta työstä, mitä olette pojan kanssa tehneet,
lisää varmasti luvassa!
28.3.2010
Korpilahti
tuom. Leni
Finne
Amerikanakita-urokset:
Midian's Piece Of Art AVO ERI/1, PU1, SERT, ROP = FI MVA
Owelan Aspen AVO ERI/2, PU2, VA-SERT
Amerikanakita-nartut:
Readbear's Allways In My Heart To Midian's VAL ERI/1, PN1, SERT,
VSP =
FI MVA

PU2
VSP
Todella hieno viikonloppu, eilen Ainin ja Arton pojat saivat menestystä
pohjoisessa ja tänään meille tuli kaksi uutta Suomen
muotovaliota, huippu hienoa. Mahtavat onnittelut Päiville ja
Maurille Pertin valioitumisesta. Poika ehti saada toistakymmentä
sertiä ennen tätä viimeistä 2-vuoden iän jälkeen vastaanotettavaa valion vahvistavaa viimeistä
sertiä. Lämmin kiitos Pertin upeasta näyttelyurasta Päivi ja
Mauri, lisää menestystä on varmasti luvassa! Harmi, ettei Pertistä ole
kuvaa täältä näyttelystä.
Alice valmistui myös Suomen valioksi, alla meillä onkin jo Ruotsin ja Venäjän
valiotittelit. Neito on nyt kolmen maan muotovalio, katsotaan mitä muita
titteleitä tulevaisuus tuo tullessaan. Terveisiä ja kiitoksia Alicen kasvattajille Svetlanalle ja Romalle
Venäjälle!
Olavi oli ensimmäistä kertaa näyttelyissä ja hieman varmuutta vielä
esiintymiseen, niin menestys on taattua. Olen erittäin tyytyväinen paras uros-kisan toisesta
sijasta, turkkia odotellaan takaisin ja sen jälkeen jatkuu näyttelyt.
Tämän enempää karvattomana emme voi kyllä häntä esittää,
nytkin oli rajoilla, että meneekö näyttelyyn, mutta tulos tarvittiin
mahdollisten tulevien pentujen takia.
Heidille kiitos kuskina olosta, neiti kovanaama ajoi kaikki matkat.
Onnea issikoiden voitoista, kävit taas putsaamas koko potin. Kiitos tuomareille.
27.3.2010
Kemijärvi
tuom. Tapio
Eerola
Amerikanakita-urospennut:
Midian's Warrior Of The North PEK1, KP, ROP-pentu
Amerikanakita-urokset:
Midian's King Of The North VAL ERI/1, PU1, ROP

ROP-pentu
Tupla-onnittelut Aini, Arto ja pojat, hienosti meni pohjoisen pojilla!!
Kiitos tuomarille.
20.3.2010
Kansainvälinen näyttely, Tampere
tuom. Petra Junehall,
Ruotsi
Amerikanakita-urokset:
Senseo Black Wizard VAL ERI/2, PU2, VACA
Midian's Quiet Black Bear NUO ERI/1
Midian's Piece Of Art AVO EH/1
Kevin Dream Akyoto VAL EH/3
Amerikanakita-nartut:
Readbear's Always In My Heart To Midian's AVO ERI/1, PN4
Midian's On Stage AVO H
Täällä näyttelyissä amerikanakita-kehä oli sullottu kauimmaiseen
nurkkaan, johon pääsy oli erittäin vaikeaa isojen häkkien ja suurten koirien
kanssa, kiitos kaikille avustajille. Mukava päivä, vaikkei suurta menestystä
tullutkaan. Pertti, jolla hallussaan "Paras Pää -09" titteli, sai
pelkän erittäin hyvän päänsä takia. Koira, jolla on toistakymmentä sertiä,
tämä hieman mietityttää, mutta tuomari tekee omat päätöksensä,
eikä kaikki ole tottuneet niin täyteläisiin päihin, mitä osalla Jenkkilinjaisilla
kasvateillani on.
Akyoton tulos oli myös pettymys, ensi kerralla paremmin vai mitä
Sanna. Kiitos, että toit ja valmistit hänet näyttelyyn. Annelle kiitokset kultapoikamme valmistamisesta ja tuomisesta
näyttelyyn.. Äijä esiintyi mahtavasti, eikä kehässä ollut kyllä yhtäkään
sellaista liikkujaa kuin Äijä on. Doris sai ihan hyvän
arvostelun, mutta oli ilmeisesti tukevassa kunnossa, mistä
laatuarvostelu hyvä. Ensi kerralla paremmin. Mökö-pojalla meni
kivasti, onnea Heidi!! Kiitos Maarit handlauksesta! Merville isot kiitokset, kun toit meidän Olavi pojan pois
"friiuu-reissulta", toivottavasti tärppää Pilvin kanssa.
Kiitos tuomarille.

Midian's
X-pentue esittäytyy
TYTÖT

Midian's Xemplary
Midian's Xpected
(om. Katri Laitila, Seinäjoki)
(om. Mari ja Kyösti Rantahalvari & Katri Laitila)
POJAT
Midian's Xtra Cool
Midian's X-Factor
(om. Marjo Sumen-Martinmäki &
(om. Hanna Tuominen & Jari Möttönen, Lapua)
Joni Martinmäki, Jokirinne)
Midian's Xtreme
Midian's Xplode
(om. Minna Syrjälä, Turku)
(om. Pirjo Vennola & Tomi Pekurinen,
Vantaa)
Kaikkea hyvää pennuille ja uusille omistajille, kertokaa kuulumisia ja uudet kuvat on aina tervetulleita!
Vuoden
Voitokkain 2009 kilpailun tulokset
(Suomen
Amerikanakita ry:n oma kilpailu)
Urokset:
2. Senseo Black Wizard 59p.
3. Midian's Piece Of Art 45p.
4. Midian's Intense Dragon 45p.
6. Midian's Piece Of Magic 41p.
9. Blak Jak's All Or Nothing 25p.
Nartut:
5. Midian's Piece Of Heaven 36p.
8. Readbear's Allways In My Heart To Midian's 30p.
Urospennut:
3. Midian's Rare One 10p.
Veteraanit:
1. Midian's Amaterasu 55p.
Vuoden -09 Mejä (avo-luokka):
1. Timberlake Bear 17p.

Timberlake Bear
VUODEN 2009 KASVATTAJA
MIDIAN'S KENNEL
Onnea kaikille näyttelykisassa sijoittuneille. Taralle ja Kukkolan perheelle
erityiset onnittelut Taran koko eliniän menestyksestä, yksi tähdistä on
sammunut.. mutta jälkeläiset jatkavat samoja tassunjälkiä!
Ruutille ja Erjalle speciaali-onnittelut Mejä-kisan voitosta! Menestystä tämän vuoden kisoihin kaikille!
Kiitokset myös tuomareille.
7.2.2010
Amerikanakitojen Open Show, Lahti
tuom. Unto Timonen
(koiria ilm. 49)
Urospennut 7-9kk:
Midian's Warrior Of The North PEK2, KP, PEK PU3
Midian's Warrior Of The Ring PEK3
Junioriluokka urokset:
Midian's Rare One JUN3
Nuorten luokka urokset:
Midian's Piece Of Magic NUO1 (PU-kilpailuun)
Avoin luokka urokset:
Wolfteam's White Akbal-Bal AVO1 (PU-kilpailuun)
Valioluokka urokset:
Senseo Black Wizard VAL1 (PU-kilpailuun) Paras Uros ja VSP
Midian's King Of The North VAL3
Narttupennut 7-9kk:
Midian's Waterfall Wictoria PEK1, KP, PEK PN1, VSP-pentu
Junioriluokka nartut:
Midian's Talk About Love JUN2 (PN-kilpailuun)
Nuorten luokka nartut:
Midian's Queen Of Spades NUO1 (PN-kilpailuun)
Midian's Piece Of Heaven NUO2 (PN-kilpailuun)
Avoin luokka nartut:
Midian's On Target AVO, ei sij.
Valioluokka nartut:
Readbear's Allways In My Heart To Midian's VAL3
Kotikoira-luokka
Midian's Bunbetsu No Aru ROP-kotikoira
Kasvattajaluokka:
Midian's Kennel KP, ROP, BIS-kasvattaja

Senseo Black Wizard
ROP-kasvattaja

Readbear's Allways In My Heart to Midians
M. Piece of Heaven & Senseo Black Wizard

M. Piece of Heaven M. Piece of
Magic M. Waterfall Wictoria

M. Talk About Love, Wolfteam's White
Akbal-Bal
M. Queen of Spades
Open Show:ssa tuomari valitsi paras uros- ja paras narttu-kisaan haluamansa
koirat, joista vain valittiin voittajauros sekä -narttu, muita ei sijoitettu järjestykseen.
Äijä voitti urokset, mutta hävisi lopuksi "naiskauneudelle" ja oli
VSP. Onnea Närkeille Guccin Open Show ROP-voitosta. Pennuissa Rianna oli
VSP ja ROP-voiton vei upea Jenkki-tuonti Sisu, onnea Varpuloille, upea poika! Lämmin kiitos kaikille kasvattien omistajille, jotka lähditte mukaan tähän
kivaan rodun tapahtumaan. Oli mukava nähdä teitä ja kasvatteja.
Palkintoja tuli runsaasti ja tunnelma oli mukava. Kiitos tuomarille ja upeiden
palkintojen sponsorille, Musti&Mirri -ketjun om. Matti ja Tuija Varpulalle.
Open Show:n jälkeen pidettiin TOP-20 kilpailu, johon oli kutsuttu monta
kasvattiani, mutta harmiksemme vain osa pääsi paikalle.. Tänä vuonna tuomaroinnin suoritti Maija
Mäkinen, Sampo Miettinen ja Erika Häkkinen. Parien arvonta ei suosinut meitä,
sisarukset Pena ja Pilvi sattui pariksi, siitä jatkoon Pilvi ja Alice oli
Äijän pari, josta jatkoon Äijä, isukki Äijä ja tytär Pilvi oli parina ja
niistä jatkoon Äijä. Sitten vielä oli pareja, joita en muista,
mutta loppujen lopuksi koko kisan eli Top20-kisan voittajaksi valittiin ÄIJÄ!
Todella mahtava fiilis ja huikea tunnelma, kiitos tuomareille!! Toiseksi kisassa pääsi Openin voittaja-narttu
Gucci, onnea Närkeille hienosta menestyksestä tässäkin kisassa!
Suuret kiitokset handlausavusta Susanna Virtaselle, en olisi millään
selviytynyt näiden esityksestä ilman sinua! Ajoavusta ja
matkaseurasta sekä kaikesta avusta menee suuren suuret kiitokset
Erjalle, sekä upeat valokuvat on Erja Mäkelän ottamia, KIITOS!!
Kasvattien omistajille, sijoitustyttöjen om. sekä muillekin ystäville
kiitokset mukavasta päivästä Lahdessa! Annelle superit tottakai
Äijän kanssa. Ensi vuonna uudestaan :)
7.2.2010
Ryhmänäyttely, Keuruu
tuom. Pekka Teini
Amerikanakita-urokset:
Kevin's Dream Akyoto VAL ERI/1, PU3
Midian's Quiet Black Bear NUO EH/1
Kiitokset Sannalle yhteisomistusuroksemme Akyoton viemisestä näytille.
Kutsumme nykyään poikaa Robiniksi ja poitsu on oppinut uuden nimen hyvin ja
sopeutunut Sannan kotiin erittäin hyvin, oikea pusupoika. Robin oli urosten
kolmas. Tällä kertaa Mökölle pelkkä erittäin hyvä, ensi kerralla
paremmin, tsempit Heidille!
6.2.2010
Ryhmänäyttely, Laihia
tuom. Pekka Teini
Amerikankettukoira-urokset:
Kiarry's What About Bob VAL ERI/1, PU1, ROP, RYP2!!
Beagle-urokset:
Fortibus X-Files To Midian's AVO ERI/1, PU1, ROP, RYP4!!

Meidän pojilla oli täällä loistava päivä, tupla-ropit ja molemmille ryhmästä
vielä sijoitus. Ryhmän otti Kirsi Nieminen. Kiitos handlausavusta
Erjalle, Ressu oli vähän vilkkaalla päällä, koska ollut niin kauan näyttelytauolla, tännekin ilmoitettiin kannatuksen vuoksi :) Kiitos tuomareille.
20.1.2010
Ryhmänäyttely, Tuusniemi
tuom. Saija
Juutilainen
Amerikanakita-urokset:
Midian's Piece Of Art
NUO ERI/1, PU1, SERT, ROP
Onnittelut Päiville ja Maurille Pertin sekä muiden koirienne hienosta
menestyksestä Tuusniemellä.
10.1.2010
Kansainvälinen näyttely, Kajaani
tuom. Juha
Putkonen
Amerikanakita-urokset:
Midian's Piece Of Art
NUO ERI/1, PU1, SERT, CACIB, ROP
Onnea Päiville ja Maurille Pertin hienosti alkaneen 2010 vuoden ensimmäisen
näyttelyn Ropista ja Cacibista! Pertti nousi ryhmässä jatkoon,
mutta ei sijoittunut lopussa enää neljän parhaan joukkoon.
Onnea!! Kiitos tuomareille.
TERVETULOA
UUSI VUOSI 2010
Lyhyt kooste 2009 uutisista
Ensimmäiseksi haluamme kiittää kaikkia ystäviä, kasvattien omistajia
ja yhteistyötahoja menneestä vuodesta. Kiitos mukavista yhteisistä hetkistä,
joita olemme saaneet viettää teidän kanssanne. Paljon onnea kaikille hienoista saavutuksista
elämän eri alueilla sekä koirien parissa!
Kasvateistamme tuli tänä vuonna yksi Suomen muotovalio, Tanskan ja Ruotsin
muotovalio sekä Puolan muotovalio. Sekä jälkipuolella yksi kasvateista sai jälkivalio-arvon Ruotsissa.
Valioiden lisäksi kasvattimme saavutti 29 sertiä, 7 cacibia, 15 rotunsa
parasta, 14 vastakkaisen sukupuolen parasta, 8 veteraani-roppia ja
muutamia ryhmäsijoituksia. Amerikanakita-kasvattajaryhmäni on ollut 6 kertaa Best In
Show, kerran Best In Show 3 ja lukuisia kertoja rodun paras kasvattajaryhmä.
Lämmin kiitos kasvattien omistajille!
Kasvateista nostan esille parhaiten tänä vuonna menestyneet. Midian's Intense Dragon
"Into" on 7 maan muotovalio ja kansainvälinen muotovalio eläkkeelle jäätyään.
Tanskan ja Ruotsin muotovalio-tittelit tulivat vuonna -09. Onnea omistajalle Heli Virtaselle ja kiitos
upeasta työstä Inton kanssa!
Midian's Amaterasu "Tara" on 6 maan muotovalio kera voittaja-titteleiden ja
kansainvälisen valioarvon. Tara pokkasi kaksi veteraanititteliä
sekä 8 Rop-veteraanivoittoa -09 vuonna. Suureksi suruksemme Tara lähti koirien
taivaaseen joulukuun alussa tapaturman johdosta. Lämmin osanotto Kukkolan
perheelle! Tara oli mahtava koira.. Hannan sanojen mukaan hänen elämänsä koira.
Kiitos Kukkolan perheelle kaikesta, Taralla oli hyvä elämä!
Nuorisosta nostan tulevaisuuden tulokkaan, Midian's Piece of Artin
"Pertin". Pertti saavutti 14 sertiä, vsp-sijoja ja
rop-sijoja.
Rodun päänäyttelyissä Pertti voitti parhaan pään -tittelin.
Kiitos hienosta työstä Pertin kanssa omistajille Päivi Silomäelle ja Mauri
Lielahdelle. Onnea ja suurta menestystä toivoen tälle vuodelle!
Pertin sisko Midian's Piece Of Heaven "Pilvi" aloitti myös mukavasti näyttelykehät.
Muutama serti, vsp, rop ja Open Shown Best in Show -voitto. Toiselle Pilvin
omistajalle Mervi Lehdolle paljon kiitoksia kaikesta työstä Pilvin
kanssa, onnea ja menestystä tälle vuodelle!
Totta kai onnittelen ja kannustan myös kaikkia uusia, nuoria, näyttelyitänsä
aloittelevia kasvatteja ja kasvatin omistajia, mutta halusin nostaa
esille tässä lyhyessä koosteessa nuo edelle mainitut kasvatit
niiden menestyksen johdosta. Toki näyttelyt eivät ole tärkein asia koiria
arvioitaessa, vaan terveys ja hyvä luonne, ja arvostan kaikkia kasvattajien omistajia
tasa-arvoisesti. Kiitos, että olette luottaneet minuun ja hankkineet
perheenjäsenenne minulta. Tämä koskee myös cockereita ja beagleja,
joiden kasvatus on paljon pienimuotoisempaa nykyään. Toivon, että olette minuun yhteydessä
jatkossakin. Haluan kuulla niin hyvät kuin huonotkin uutiset ja kuulumiset.
Kultapoikamme Äijä ei viime vuonna montaakaan kertaa käynyt kehässä,
mutta pari kertaa menestyttiin hyvinkin ja saatiin jo hyvät alkupisteet tämän
vuoden näyttelykoirakisaan. Äijä käväisi Tanskassa lyhyellä näyttelyturneella ja sai tuliaisiksi
Tanskan muotovalio-arvon. Kiitos kasvattajille Heidille ja
Andersille kultapojan hoidosta sekä siitä, että saimme vierailla teillä ja osallistua Tanskan voitokkaimpien koirien
kutsugaalaan, jossa Äijäkin esiintyi hienolla menestyksellä.
Alice käväisi Venäjällä lomailemassa ja menestyi hienosti
synnyinmaassaan saaden juniorivalio-arvon sekä Venäjän muotovalio-arvon.
Kiitos kasvattajille Svetlanalle ja Romalle tästä hienosta
mahdollisuudesta. Itse käväisin tytön kanssa Ruotsissa ja kotiin tuomisina oli upeasti Ruotsin
muotovalio-titteli kera cacibin ja ropin.
Paavo oli myös kasvattajallaan Puolassa. Hän menestyi myös hienosti
synnyinmaassaan saaden Puolan muotovalio-arvon kera cacibin ja
ropin.
Kiitos Blankan perheelle tästä hienosta mahdollisuudesta.
Kaksi uutta upeaa amerikankettukoiraa saapui loppuvuodesta. Heidän kanssaan
alkaa mielenkiintoinen tulevaisuuden prosessi, josta kerron myöhemmin
sivuilla. Kiitos Kiarry's kennel.
Cornelialle kiitokset amerikanakita-vahvistuksen Akyoton saapumisesta.
Poikaa aletaan nyt näyttelyttää ja suunnitellaan mahdollisia pentueita.
Hänestä kerromme myös myöhemmin sivuilla. Kiitos Cornelia!
Suuret kiitokset erityisesti Johanna Huoviselle, joka jaksaa ylläpitää ja
päivittää näitä kotisivuja!
Kaunis kiitos kaikille! Terveyttä, onnea ja menestystä tälle vuodelle!
Nähdään!